Tulosta
Julkaistu , julkaisija

JOULUKUU 2021: Avustamme lahjakorttimyynnillämme Suomen Lääketieteen säätiötä ja miten kiitollisuus voi parantaa elämänlaatuamme?

aiti_ja_pojat_joulukuva_Turusta

 

Kuluneet ajat ovat olleet hyvin poikkeuksellisia ja epävarmoja.
Miten epävarmuuden keskellä voi elää säilyttäen ilonsa?

Olemme oppineet, että kun elämässä tulee vastaan haasteellisia aikoja, niin pienien hyvien asioiden etsiminen auttaa jaksamaan paremmin eteenpäin.

Niin pahalta, kuin monet viimeisen parin vuoden aikana tapahtuneet asiat tuntuvatkin, samalla ne voivat auttaa meitä suhtautumaan aikaisempiin haasteisiimme paremmasta näkökulmasta.

Viimeisen parin vuoden aikana tapahtuneet asiat ovat auttaneet monia ihmisiä murehtimaan vähemmän pienistä asioista, joista aikaisemmin on voinut tulla murehdittua turhaan enemmän.
Eiväthän asiat kuten huono sää, erimielisyys jonkun ihmisen kanssa jostain pienestä asiasta, tai bussin myöhästyminen ole oikeasti murehtimisen arvoisia asioita?

Näinä vaikeina aikoina moni on ehkä oppinut arvostamaan enemmän oikeasti tärkeitä asioita, kuten: terveys, läheisemme ja ystävämme, mielenrauha, tämä hieno maa, jossa saamme asua.

Olemme huomanneet, että mitä enemmän pystymme olemaan kiitollisia asioista mitä meillä on sen sijaan, että murehtisimme asioista joita meillä ei ole, sitä onnellisempia pystymme olemaan, tapahtui elämässämme ja ympärillämme sitten mitä tahansa.

Loppujen lopuksi elämä on kuitenkin lahja, tapahtui elämässämme mitä tahansa ja meistä kukaan ei vie mitään täältä pois mukanaan, joten minkä arvoista asioista murehtiminen todella on?

Harmitteleeko kukaan elämänsä tärkeitä asioita miettiessään, miksi ei voittanut riitelyä ystävänsä kanssa? Minkä arvoista asioista riiteleminen siis on?

Emme pysty vaikuttamaan kaikkiin asioihin elämässämme.
Tästä johtuen yritämme keskittyä asioihin, joista voimme olla iloisia ja kiitollisia.

Tässä muutamia asioita, joista olemme kiitollisia tänä vuonna:

  • oma terveys
  • perheen, läheisten ja ystävien terveys
  • toivo terveyden säilymisestä myös jatkossa
  • ihanat hetken, jonka saamme viettää läheistemme kanssa niin kauan kuin niitä on meille suotu
  • maa, jossa asumme
  • lemmikit (olemme eläinrakkaita)
  • toivo valoisammasta tulevaisuudesta
  • ihanat asiakkaamme, jotka ovat mahdollistaneet toimintamme jatkumisen vaikeista ajoista huolimatta ❤️



Lisäksi haluamme tukea Suomen lääketieteen kehittämistä.
Annamme 1€ lahjoituksen jokaisesta 24.12.2021 mennessä ostetusta lahjakortista
Suomen Lääketieteen Säätiön Joulukeräykseen.
 

Lahjakortit verkkokaupastamme, jossa olet tällä hetkellä:

-avoimet lahjakortit (käytettävissä mihin tahansa hoitoihin)

-lahjakorti eri hoitoihin (vaihdettavissa mihin tahansa hoitoon)



Voit hakea lahjakortit myös liikkeestämme:
Käsityöläiskatu 14, 20100 Turku
Avoinna:
ma-pe: 10-18
la: 10-16

Liikkeemme on suljettuna 24. - 26.12. ja palaame taas töihin maanantaina 27.12.2021
Voit kuitenkin ostaa lahjakortteja verkkokaupastamme jossa olet tällä hetkellä, ja lähetämme lahjakortit sinulle saman päivän aikana myös joulun ajan.

 

Hyvää joulun aikaa, sekä onnea ja terveyttä.

Kommentit: 0

Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti

Powered by Powered by